Oi maamme Suomi synnyinmaa
Kotimaamme Suomi on upea ja monimuotoinen maa niin vuodenajoiltaan kuin luonnoltaankin. Luontomme monimuotoisuus on jotakin sellaista, jota ei monessakaan maassa ole. Arktinen luonto on asia, jonka näkemisestä monet osaavat vain haaveilla. Meille se on jokapäiväistä todellisuutta, joten siitä saa ja pitääkin olla ylpeä.
Me Suomessa osaamme myös pitää huolen luonnostamme. Pidämme huolen siitä, että metsämme ovat puhtaat ja hyvinvoivat ja ilmamme puhdasta. Monelle ulkomaalaiselle kaikkein ihmeellisin asia Suomessa on juurikin puhdas ilmamme ja uskomaton luontomme, jonka antimista kuka tahansa saa nauttia. Monen maan kansalaiselle on täysin ufoa, että mihin tahansa metsään saa mennä sienestämään tai poimimaan marjoja ja matkallaan saattaa törmätä vaikka hirveen tai karhuun. Suomalaisille tämä on kunnia-asia, joskaan kaikki eivät aina osaa tai muista kunnioittaa sitä. Toisaalta joskus ulkomaalaisille tarjoillaan myös virheellistä tietoa Suomen luonnosta, ja moni kuvitteleekin poron hyppelevän pitkin poikin suomalaisten takapihoja yhdessä jääkarhun kanssa.
Yksi aliarvostetuimmista Suomen eläinlajeista on tietenkin susi. Susi on upea ja majesteettinen eläin, joka ei todellisuudessa ole monien peloista huolimatta ihmiselle vaarallinen. Toki vuodessa on muutamia tapauksia joissa sudet raatelevat kotieläimiä ruoakseen, mutta viimeiset tapaukset ihmisten ja suden välisistä selkkauksista ovat viime vuosituhannelta. Siksi olemmekin päättäneet omistaa tämän sivuston juurikin näille majesteettisille eläimille ja niiden kunnian palattamiselle.
Tämän sivuston artikkelit luettuasi alat varmasti näkemään sudet aivan eri tavalla. Saat myös muistutuksen siitä, kuinka onnekas oletkaan asuessasi Suomessa. Toivomme, että nautit laadukkaiden ja tietopitoisten artikkelien lukemisesta yhtä paljon kuin me nautimme niiden kokoamisesta sinulle. Jos sinulla on jotakin kysyttävää, voit aina ottaa meihin yhteyttä lisäkysymysten tai parannusehdotusten tiimoilta.